Cape Foulweather

Tänään on taas yksi niistä päivistä. Päivä jolloin haluan vai olla rauhassa kotona, haaveilla tulevasta ja mietiskellä menneitä, uppoutua sielunmaisemiini USA:n länsirannikolle, kuunnella Sufjan Stevensin Futile Devicesia, juoda lempiteetäni Clipperin Cloud Ninea ja olla kiitollinen kaikesta mitä olen saanut kunnian kokea viimeisen seitsemän vuoden aikana. Sillä seitsemän vuotta sitten kesäkuussa seisoin näiden kuvien maisemissa Oregonissa ja tunsin kaiken olevan minulle mahdollista. Elämä oli auennut ihan uudella tavalla, tulevaisuus oli vielä tuntematon ja arvaamaton ja toi lopulta tullessaan jotain aivan muuta kuin mitä silloin osasin aavistaa. Joku viisas on joskus sanonut, että elämän tarkoitus ei ole se päämäärä vaan se matka. Ja sillä matkalla olen edelleen. Kiitollisena, onnellisena, avoimin mielin, täynnä uskoa siihen, että kaikella on lopulta tarkoituksensa.

Today is just one of those days. The kind of day I want to leisurely spend at home. Dream about things to come, ponder about the past and immerse myself in my soul landscapes on the West Coast of the United States, listen to Sufjan Stevens' Futile Devices, sip on my favorite cup of tea, Clipper's Cloud Nine and feel grateful for everything I've experienced during the past seven years. Because seven years ago in June, I stood in this landscape in Oregon and felt like everything was possible. Life had become a box of chocolates, the future was unknown and unexpected and the outcome turned out completely different from what I had foreseen. Some wise man once said that life isn't about the destination, but the journey. And I'm still on that journey. Grateful, blissful, with an open mind and counting on the fact that everything has a purpose.

IMG_5080.jpg
IMG_5016.jpg
IMG_5043.jpg
IMG_5101.jpg