Canyon Campfast

Harva se päivä toivoisin kelin ja valon olevan otollisempia metsäretkiä ja telttailua varten. Heti kun taivaalta ei sada vettä kaatamalla ja kun valoa ja lämpöä on siivun verran enemmän haluan metsään nukkumaan. Aamulla metsästä herätessä on ihanaa keittää Trangialla mutteripannussa kahvia ja paistaa lämmintä syötävää. Viimeisenä aamunamme Yellowstonessa heräsimme ennen kukonlaulua ja posottelimme Lamar Valleyhin katsomaan näkisimmekö kenties susia. Auringonnousu oli huikaisevan kaunis, mutta sudet pysyttelivät piilossa. Lohdutukseksi palasimme telttapaikallemme, jossa paistoin meille aamiaiseksi amerikkalaisia pannukakkuja pekonilla. Eipä meillä yhtenäkään aamuna ollut järin köyhät leiriruoat. Kuukauden telttareissun aikana ruoanlaittoon ja ruokatavaroiden pakkaamiseen syntyi meille uskomattoman kätevä rutiini. Yksinkertaiset asiat tekevät ainakin minut onnelliseksi ja ulkona nautittu ruoka maistuu aina paremmalta.

Pretty much every day I wish the weather and the light would be more cooperative for a trip to the woods for some camping. Immediately when we're not getting constant rain and there's a bit more light and warmth I want to go sleep under a tree. After waking up in the forest I love to make coffee on my Trangia camp stove and cook a warm breakfast. On our last morning in Yellowstone we woke up before sunrise and drove over to Lamar Valley to see if we'd see any wolves. The sunrise was breathtakingly beautiful, but the wolves kept away. As a consolation prize, we returned to our camp site, where I made us pancakes and bacon on the camp stove. We didn't really have any shabby camp foods during a month. We also established quite the routine in making food and packing up our kitchen utensils. For me at least, what's simple is true, and doing simple things out in the woods make me happy and all kinds of food always tastes better when you're outside.

Yellowstone Breakfast-4
Yellowstone Breakfast-2
Yellowstone Breakfast-3
Yellowstone Breakfast-5
Yellowstone Breakfast-1

Seuraavassa osassa matkaammekin jo Yellowstonesta eteenpäin kohti ikisuosikkiani Grand Tetonia. Pysykääpä linjoilla!

ROAD TRIP FAKTOJA

Päivä 10, osa 1

Canyon Campground - Lamar Valley ja takaisin

Canyon Campground, n. 30€/yö

Ajomatka: 65 mailia, 2 tuntia

Yhteensä ajettu: 3000+ mailia

In the next part our trip continues from Yellowstone onward to my all time favorite Grand Teton. Stay tuned!

ROAD TRIP FACTS

Day 10, part 1

Canyon Campground - Lamar Valley and back

Canyon Campground, aprx. $30/night

Distance: 65 miles, 2 hours

Total distance driven: 3000+ miles